Ehkäpä koko demokratiakäsite kaipaa vähän tuuletusta.
Mikä on demokratian tarkoitus? Parantaa kansalaisten hyvinvointia vai kansakunnan menestystä? Onko kansakunnalla jokin tarkoitus maailmanyhteisölle? Entä maailmanyhteisön, ihmiskunnan tarkoitus ja päämäärä?
Jos ihmiskunnalle oletetaan jokin tarkoitus, esimerkiksi jumalan palveleminen tai maailmantalouden kasvattaminen tai maapallon suojeleminen, sitä voi myös kansakunta pitää tarkoituksenaan.
Jos tietty asia on hyväksytty kansakunnan päätavoitteeksi (selityksellä kun ensin hoidamme tämän asian, niin sen avulla saamme sitten myöhemmin kaikki muut asiat kuntoon), sen saavuttamiseen vaaditaan suunnitelmallisuutta, johtajuutta, organisointia ja porkkanoiden/keppien käyttöä. Kaikkea diktatorista ja demokratian vastaista.
Tämä on tilanne myös meillä ja tänään, kun kansakuntamme päällimmäisenä tavoitteena on talouden kasvattaminen ja kilpailukyvyn parantaminen. Siihen demokratia sopii yhtä huonosti kuin armeijan tehtäviin. Huolestuttavaa on, että kun kaikki kansakunnat kilpailevat samasta asiasta, menestyminen vaatii yhä voimakkaampaa panostusta, yhä epädemokraattisempia käytäntöjä, yhä jakautuneempia yhteiskuntia ja yhä väkivaltaisempaa maailmaa. Siksi demokratia on tänään kasvavissa vaikeuksissa kaikkialla.
Eikä tähän ole odotettavissa muutosta ennen kuin johtavissa talousmaissa ajaudutaan talouden kasvattamisessa sellaisiin vaikeuksiin, että kyseisen tavoitteen haitallisuus huomataan. Näinhän on jo osaksi käynytkin ja useat etsivät taas elämänsä tarkoitusta yhteisestä jumalasta tai pitävät maapallon pelastamista ihmisten tärkeimpänä tavoitteena. Demokratian asemaa se ei kuitenkaan paranna.
Demokratian perusta on ajatuksessa, ettei ihmiskunnalla ole mitään yhteistä tavoitetta eikä sellaiseen tule edes pyrkiä. Demokratiassa jokaisen oma tavoite on yhtä hyvä kuin toistenkin, edellyttäen kuitenkin ettei tavoitteena ole estää toisia pääsemästä heidän tavoitteisiinsa. Tämän vaatimuksen vaikeudesta johtuen käytännön demokratia on prosessi kohti sellaisia yhteisiä sääntöjä, jotka tämän entistä paremmin mahdollistavat. Niinpä enemmistövaltaan perustuva demokratia on vielä kaukana ideaalista demokratiasta. Seikka, mikä on myös käytännössä helposti havaittavissa. Kun enemmistön tavoitetta pidetään kaikkien yhteisenä tavoitteena, ajaudutaan siihen poliittiseen kilpailuun ja sääntöviidakkoon, jota Eero aiheestakin kammoksuu:
- demokratioissa ei saa polttaa tupakkaa sellaisissa paikoissa kuin diktatuureissa
- demokratioissa ääni vaaleissa annetaan ulkoisen painostuksen synnyttämänä
- demokratioissa valitut edustajat pyrkivät ratkaisuillaan turvaamaan tulevan valintansa
- demokratioissa ääni vaaleissa annetaan ulkoisen painostuksen synnyttämänä
- demokratioissa valitut edustajat pyrkivät ratkaisuillaan turvaamaan tulevan valintansa
Ongelma on kuitenkin siinä, että diktatuureissa nämä ominaisuudet vaikuttavat vielä vahvempina. Jokaisessa diktatuurissa on asioita, jotka ovat ehdottoman kiellettyjä, jokaisessa diktatuurissa poliittinen toiminta tapahtuu painostuksen alla ja jokainen diktaattori pyrkii ratkaisuillaan turvaamaan tulevan valtansa.
Demokratisoitumisprosessissa olennaista on sen asian vapautuminen ja kehittyminen, mikä ei ole keneltäkään pois eikä rajoita mitään. Tämä asia on tieto, informaatio, ymmärrys. Yhteiskunta, jossa tärkeitä tietoja salataan, jossa tietojen hyödyntämiseen on yksinoikeuksia ja jossa ylemmän tieto on määritelmällisesti oikeampi kuin alemman tieto, on epädemokraattinen ja hidas oppimaan ja kehittymään. Tämän asian ymmärtäminen on demokratian kehittymisen edellytys ja ainoa este tälle on tietysti se, että aivan kuten jumalaan opetetut uskovat jumalan olevan oikeassa niin enemmistödemokratiaan opetetut uskovat enemmistön olevan oikeassa, vaikka kukaan ei osaa perustella asiaa ja vaikka he selvästi näkevät sen johtavan järjettömyyksiin.
Matti H.
Send Email